Viitakon perinteinen jokimelonnan peruskurssi.
Jokimelonan retkikurssi. 28.5 ja 29.5. Vaikko-joki.
Melonnan peruskurssi:
11-12.6 (Kuopio)
18-19.6 sekä 2-3.7, Tuusniemellä. Järjestäjänä Tuusniemen Raju
Myös tilauksesta opas retkille tai henkilökohtaista opetusta oman tekniikan kehittämiseen.
Melontakurssi soveltuvat hyvin myös yritysten ja yhteisöjen virkistyspäiväksi.
Voit tilata myös henkilökohtaista opetusta itsellesi tai pienelle ryhmälle.
UUTTA! NIL-Finland, Pohjoismainen merimelonnan ohjaajayhdistyksen Perusturvallisuuskurssi.
NIL- kurssi JÄRJESTETÄÄN ELOKUUSSA. Kysy lisätietoja. Tämä kurssi vain tilauksesta. Kurssi antaa perustaidot ja -tiedot merimelonan turvallisuusasioista ja tekniikoista. Tavoitteena on.
että sen hyväksytysti läpikäynyt meloja osaa huolehtia itsestään ja samalla toimia vahvana osana ryhmää. Perusturvallisuuskortti, jonka
osallistuja saa, mikäli on osoittautunyt oppineensa tarvittavat valmiudet, helpottaa kajakkivuokraajia ja retkenvetäjiä heidän valvoessaan asiakkaidensa taitotasoa sekä turvallisuutta kuluttajaviraston suositusten mukaisesti.
Haluatko lähteä melomaan lappiin tai Ahvenanmaalle. Viitakko järjestää melontaretkia mm. Ivalonjoelle ja Simojoelle, yhteistyössä melontakouluttaja Kalevi Ahosen, (www.tunturinkutsu.fi) ja Ahvenanmaalla S.G.U: kanssa. Kysy lisää Viitakosta.
| < Prev |
|---|



